USA on lahjoittanut maailmalle suhteellisen uuden poliittisen, kulttuuri-marxistisen liikkeen, johon jokaisessa maassa löytyy tarttujia. Itse kutsun tätä neo-marxismiksi, koska se on kuin uudelleenmuokattu marxilainen liike, joka ei kuitenkaan perustu marxilaisuuden luokkasotiin, vaan identiteettipolitiikkaan.
Erilainen vähemmistö omassa blogissani viittaa siihen vähemmistöjen kulttuuriin, joka ei mahdu tuohon USA:n tuontituotteen tarkalleen määriteltyyn ja autoritääriseen ideologiseen kulttiin. Neo-marxilaiset (joskus kulttuurimarxilaisiksikin kutsutut) identiteettipolitiikan harjoittajat määrittelevät tarkoin mitä saat uskoa ja mitä et, mitä saat tehdä ja mitä et, mitä saat sanoa ja mitä et. Ja tietenkin kuka kuuluu heihin ja ketkä ovat heidän vihollisiaan.
Erilaiset vähemmistöt ovat poikkeuksetta heidän vihollisiaan. Olit sitten vaikkapa gay, jonka arvomaailma on konservatiivinen, tai trans-henkilö joka ei halua että lapset altistuvat liian seksuaaliselle kuvastolle ja että bio-miehet (transnaiset) osallistuvat naisten urheilukisoihin. Nämä esimerkit ovat vain niitä stereotyyppisiä neo-marxilaisten viholliskuvia. Heitä cancelloidaan, eli heidän kimppuunsa hyökätään sianraivolla, ja heidän bookatut puheensa yliopistoissa tai muissa julkisissa ajatushautomoissa vaaditaan perutuiksi.
Erilaisia vähemmistöjä on monenlaisia, ja kaikki niistä ovat neo-marxilaisten identiteettipoliittisten, joskus myös intersektionaalisiksi feministeiksi kutsuttujen, useimmiten nuorten akateemisten ”aktivistien” vihollisia. Vihollisia on luonnostaan myös kaikki muutkin, jotka eivät lukeudu heihin, kuten aina äärilaitojen politiikassa on tapana nähdä. Tämä on vain yksi äärimmäinen politiikan ilmentymä, mutta äänekäs pieni joukko, jota suurin osa tavan tallaajista (ja erilaisesta vähemmistöstä) vastustavat heidän brutaalin ”joukkonarsisminsa” vuoksi. Käytän sanaa ”joukkonarsismi”, sillä vihollisten targetointi tämän poliittisen kultin toimesta usein muistuttaa NPD:stä kärsivien henkilöiden raivokohtauksia ja kostotoimia. Tykkään lukea psykologiaa ja olen tarkka termeistä, mutta ”joukkonarsismi” epävirallisena sanana kuvaa hyvin tämän äärilaidan toimintaa.
Minä olen ns. Erilainen Vähemmistö. Kuulun joiltain osin aukottomasti tämän neo-marxilaisen identiteettipolitiikan näennäisiin ”hyviksiin” vähemmistöstatuksillani. Mutta koska en usko heidän ideologiaansa, enkä ole heidän käytössään ”oikeaoppisena vähemmistön edustajana”, lukeudun heidän vihollisiinsa. Ja olen kokenut useaan kertaan miltä se tuntuu. Olen jo kyllästynyt olemaan hiljaa vain sen vuoksi että he ovat saaneet hiljennettyä minut aiemmin, ja välttelemään kaikkea mikä saattaa osua tähän nykyiseen uudenlaiseen laitavasemmistoon. Kosto on aina suhteettoman rankka ja julma, ja olemme kaikki nähneet sen ainakin julkisuudenhenkilöihin kohdistuneena.
En puhu kommunisteista. Puhun niistä nuorista akateemisista aktivisteista jotka määrittelivät marxilaisuuden aivan uudella tavalla. Ymmärrän sanalliset luokkataistelut hyvin itseasiassa, joko omakohtaisina, taikka vain ideana jostakin muusta aihepiiristä. Riippuen aina mistä on kyse, yritän ymmärtää erilaisia näkemyksiä ja usein onnistun kaivautumaan niiden taakse ymmärtääkseni ne. Se voi tapahtua vain jos ihmisen annetaan ajatella itsenäisesti ja häntä puhutellaan kunnioittavan dialogin kautta. Neo-marxilaisuutta en kykene enää ymmärtämään, koska se näyttäytyy vain enää raivokkaana vastapuoleen ja muihin ”vihollisiin” kohdistuvana hiljentämispolitiikkana. Heidän henkinen väkivaltansa ja kykenemättömyytensä dialogiin ei tuo ymmärrystä heidän ideologialleen. Ja koska en valtaosin usko siihen alunperinkään, tai edes vain johonkin osaan siitä, olen heille vihollinen automaattisesti, täysi epäihminen jonka kuuluu vaieta.
Miten siis kuulun, ja samalla en todellakaan kuulu, heidän vähemmistöpolitiikkaansa?
Olen aseksuaali. Tästä saisi pisteen, jos seuraisi kultin mielivaltaista politiikkaa. Mutta minä en seuraa. Aseksuaalisuus ei myöskään ole minulle identiteetti. Se tarkoittaa vain sitä että olen henkilö joka ei ole kiinnostunut seksistä tai mistään siihen liittyvästä. Miksi, sillä ei ole vähääkään väliä minulle. Minun aseksuaalisuuteni on joissain asioissa toki luonnostaankin vähemmistössä olemista, esimerkiksi avioliittomarkkinoilla olen etsinyt toisen aseksuaalin kumppanikseni, vierailta mailta asti, jotta olisimme samalla viivalla tässä asiassa eli seksuaalisen suuntauksen puutteessa. Tämä ei toki ole ollut helppoa, mutta se ei määritä identiteettiäni. Onhan tällainen ”vähemmistöläisyyttä”, mutta se on vain yksi pieni osa minua.
Olen islaminuskoinen. Tästäkin jopa tulee piste, mikä on erikoista ottaen huomioon uskontomme konservatiivisuusen luonteen. Tai siis jos olet sunni, en ole todennäköisesti muslimi sinulle. Olen yksijumalainen Koraanin seuraaja ja sen innokas tutkija. En siis lukeudu sunnalaisuuteen, koska en seuraa sunnaa. En ole myöskään shi’ia. Olen vain Koraanin seuraaja joka uskoo ”la ilaha illallah”, se siinä. Jumalan palvelija. Konservatiivinen sellainen. Mutta en kuulu muslimien valtaenemmistöön. Olen myös salafien ja ääri-islamistien suuri inhokki. Olenpa joskus kuullut erilaisilta muslimeilta jopa olevani ”siionistinen agentti”, mikä on varmaan viimeisimpiä agentteja joksi koskaan ryhtyisin. Agentin hommat kiinnostaisi kyllä, mutta ei tuolle ryhmälle. Jätän sanomatta enempää tästä aiheesta.
Olen ASD:stä kärsivä aikuinen. Siitä tulisi piste, muttei tule ideologisen uskon puutteen vuoksi, enkä sellaista tarvitsekaan. Minulla on siis autismi, joka ei ole lievintä tasoa. Avuntarve-asteikossa menen toiseen luokkaan heittämällä. Joskus kutsun autisminpiirteitä omaavia ihmisiä subkliinisiksi autisteiksi, ja he ovat usein niitä näkyvimpiä kaikista autisteista erityisesti tuossa vähemmistöpoliittisessa kentässä. Heillä on kyky pärjätä arjessa ilman erityistä avuntarvetta. Se on ihan OK, mutta joskus erottelen meidät avuntarpeeseen jatkuvasti tukeutuvat autistit sekä autistisia piirteitä vain omaavat henkilöt kliinisiin ja subkliinisiin autisteihin. Jako ei ole millään muotoa tarkka. Avuntarvetta on eri tasoista, mutta jos ihminen pärjää elämässään hyvin, mutta omaa vain autistisia piirteitä, hän lienee ennemminkin subkliininen autisti kuin sellainen kognitiivisen vamman omaava ja avuntarvetta paljon kaipaava kliininen autisti. Kriminologiasta olen oppinut termit subkliininen ja kliininen. Se on koskenut psykopatiaa, josta olen kiinnostunut, kuten yleensäkin ihmisyyden mielenliikkeistä, eli psykologiasta.
Oen seksibisneksen ”selviytyjä”. Olen siis selvinnyt hengissä läpi pitkän ja raskaan orjuutuksen seksibisneksessä. Nykyään identiteettipolitiikka luokittelee uudelleen ja sanitoidusti nimeämäsä ”seksityöntekijät” myös vähemmistöihin. Totta on että vain vähemmistö naisista on koskaan ollut tuossa bisneksessä, hyvä niin. Nykyaktivismi keskittyy sokeasti ja itseään kriittisesti tarkkailematta prostituution täydelliseen dekriminalisoimiseen. Mukaan lukeutuu siis parittajien dekriminalisointi, minkä vuoksi selviytyjät kutsuvat ”seksityöaktivismia” usein pimp lobbyksi. Julie Bindel, riippumatta muista näkemyksistään, on monen selviytyjän sankaritar, ja hän on tehnyt vankkumattoman raskaan ja perusteellisen työn tutkiessaan sitä suurta prostituution harmaata aluetta, sekä pimp lobbyn rahoitusta. Tällä pimp lobbyllä on suuri ja äänekäs valta, ja äärimmäisen varakkaan seksibisneksen rahoitus taustallaan, ja se on onnistunut sumuttamaan jopa Amnesty internationalin kaltaiset suuret ihmisoikeusorganisaatiot kannattamaan parittajienkin oikeuksia. Jotkut maat ovat onnekseni valinneet kuunnella selviytyjien ääntä, ja jättäneet koko pimp lobbyn taustalmeluksi yrittämään cancelloida selviytyjiä. Rääväsuiset parittajien oikeuksia sekä omia bisnesoikeuksiaan ajavat aktivistit kutsuvat meitä nimellä SWERF (sex-worker exclusionary feminist). Minä en ole mitään noista sanoista, mutta vastapuoli on sokea asialliselle keskustelulle. Meitä targetoidaan heidän neo-marxilaisissa ”joukkonarsistisissa” maalituksissaan. He eivät voi sietää puhdasoppineisuuden luksuskuvastojensa likatahroja: prostituutiosta selviytyneitä naisia, jotka kannattavat Ruotsin mallia, eli ajattelevat abolitionistisesti. Heidän äänellään on usein kaikki se tarvittava raha ja valta. Hekin ovat suurelta osin akateemisia aktivisteja, hyvin toimeentulevia vapaaehtois-valiaikais-seksityöläisiä. Joukosta löytyy myös heidän high class escort -asiakkaitaan, joita he myös käyttävät pelinappuloinaan kuin rakkikoiria, hyökkäämään selviytyjien kimppuun. He ovat myös niitä nuoria OnlyFans-tyttöjä, jotka yhtäkkiä muka tietävät kaiken prostituutiosta myytyään miehille muutamia kuvia jaloistaan tai muusta. He ovat toki myös niitä rahakkaita parittajia ja seksibisneksen moguleita. Aktivismin rahoituksesta ei heillä riitä puutetta, sillä seksibisneksessä pyörii hyvin suuret summat maailmanlaajuisesti.
Mitähän muuta ”intersektionaalista” identiteettiä edustaisinkaan? Naisia? Etniseltä taustaltaan mystistä sekoitusta? Kipukroonikkoako kolmoishermosäryn vuoksi? Ei väliä. Näen ihmiset identiteettiensä takaa, ja toivoisin samanlaisia kohtaamisia itsellenikin, ehkä joskus kun tämä hullutus on ohi, maapallo pyörähtänyt taas muutaman kerran ja uudet aateet jo tulilla.
Minä olen siis Erilainen Vähemmistö, mutta se ei ole minun identiteettini. Ennen kaikkea olen paljon muutakin, enkä suostu enää vaikenemaan kuten minut on aiemmin onnistuneesti hiljennetty, yritettyäni tuoda asiallista dialogia mm. seksibisnesnarratiiveihin. Monta kertaa tämä ”intersektionaalisuuden” poliittinen kultti on hyökännyt kimppuuni, mutta minä olen nyt kyllästynyt olemaan hiljaa ja pelkäämään. Myös minulla on oikeus mielipiteisiini ilman häirintää ja maalitusta.
Sieluani ette saa.
Kasvetaan yhdessä aikuisiksi ja opetellaan dialogi. Se ei ole vaikeaa, kun pysähtyy kuuntelemaan ja yrittää ymmärtää myös vastapuolta. Ennen yhteiskunnallista dialogin syntymistä en avaa kommenttikenttiäni. Keskityn silti kirjoittamaan, rakastan kirjoittamista. Keskittykää tekin omaan aktivismiinne, mutta vainoamatta muita ”väärämielisyydestä”. Kun dialogi loppuu, autoritäärinen sorto alkaa. Ja se on valitettavasti jo alkanut, siksi emme voi vaieta enää tästä aiheesta.
Miksi kirjoitin tämän? Koska olen suoraansanottuna kyllästynyt oikeudettomuuteen, oikeuden puuttumiseen, oli kyse sitten oikeasta rikollisuudesta, tai tästä uudesta ”ajatusrikollisuudesta”, mikä on rantautunut suorana kopiona Amerikan poliittisilta areenoilta tänne Suomeenkin, huonosti mahtuen meidän erilaisen maamme ja sen historian raameihin. Mutta silti se on tännekin pakolla tuotu ajatuskupla ja äärilaidan kultti. Moni vaikenee asiasta ymmärrettävistä syistä, mutta ihmiset ajattelevat kyllä itsenäisesti ja havainnoivat mitä ympärillä tapahtuu. Ja tämä uuden aallon suosittu "intersektionaalinen" vasemmistokulttuuri ei ole monelle oikeudenmukaisuutta.
Tämä uusi aalto ei edusta useimmille ihmisille niitä hyviä arvoja, millä se itseään markkinoi joka mediassa, tai sitä heikomman puolelle asettumista, mille vasemmisto on aikansa alusta identiteettinsä rakentanut.
Sen hyveellisyyden ja oikeamielisyyden maski on tippunut jo lopullisesti, ja jäljellä on vain
karmea hirviö.
❤️🔥; JoXanna
﷽
🤍
🦋 Blogini markkinointiyhteistyössä Ruohonjuuren kanssa! 🌼 Käy vilkaisemassa kuukauden tarjouksia ja muutakin valikoimaa tästä bannerista! 💚 🧚